Vertaistoiminta ja vertaisryhmät kaksikulttuurisille lapsiperheille
Familia ry
Duo vertaisryhmät ja perhekahvilat ovat kaksikulttuuristen lapsiperheiden kohtaamispaikkoja. Toimintaa ohjaavat pääosin vapaaehtoiset. Toiminta on avointa kaksikulttuuristen perheiden vanhemmille, lapsille ja muille perheenjäsenille.
Vertaistoimintaamme kuuluvat esimerkiksi Duo Äiti & vauva- ja Duo Taaperot -ryhmät, Duo Isäryhmät ja Duo Olohuone perhekahvilat. Vertaistoimintaa järjestetään eri kielillä valtakunnallisesti ja verkossa. Toiminta on maksutonta.
Toimi näin
Toiminnan tarkemmat tiedot, aikataulut ja ryhmien ilmoittautumislomakkeet löydät verkkosivuiltamme. Perhekahviloihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Olemme yhteydessä ilmoittautuneisiin ja lähetämme lisätietoa toiminnasta ennen ryhmän tai perhekahvilan alkamista.
Kenelle ja millä ehdoin
Vertaistoiminta on tarkoitettu kaksikulttuuristen lapsiperheiden vanhemmille, lapsille ja muille perheenjäsenillä.
Kaksikulttuurisella perheellä tarkoitetaan perhettä, jossa vanhemmat ovat syntyneet eri maissa keskenään tai jossa toisella tai molemmalla vanhemmalla on itsellään kaksikulttuurinen perhetausta.
Yhteystiedot
Vertaistoiminta ja vertaisryhmät kaksikulttuurisille lapsiperheille
Vertaistoiminnan ja vertaisryhmien tarkemmat tiedot, aikataulut ja ryhmien ilmoittautumislomakkeet löydät tältä verkkosivulta.
Familia
Puhelimitse saat lisätietoa Familian toiminnasta tai voit kysyä neuvoa erilaisiin kahden kulttuurin perheitä koskeviin kysymyksiin.
Palveluajat
Vertaistoimintaa kaksikulttuurisille lapsiperheille
Duo vertaisryhmät ja perhekahvilat ovat kaksikulttuuristen lapsiperheiden kohtaamispaikkoja. Toimintaa ohjaavat pääosin vapaaehtoiset. Toiminta on avointa kaksikulttuuristen perheiden vanhemmille, lapsille ja muille perheenjäsenille.
Vertaistoimintaamme kuuluvat esimerkiksi Duo Äiti & vauva- ja Duo Taaperot -ryhmät, Duo Isäryhmät ja Duo Olohuone perhekahvilat. Vertaistoimintaa järjestetään eri kielillä valtakunnallisesti ja verkossa. Toiminta on maksutonta.
Toiminnan tarkemmat tiedot, aikataulut ja ryhmien ilmoittautumislomakkeet löydät tältä verkkosivulta. Perhekahviloihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.