Siirry sisältöön

Opiskeluhuollon psykologin palvelut

Kymenlaakson hyvinvointialue

Yhteisöllinen työ

Opiskeluhuollon psykologi on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaitoksen yhteisöllistä työtä, joka on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää. Yhteisöllisellä työllä pyritään vaikuttamaan laajasti koko oppilaitosyhteisön hyvinvointiin. Yhteisöllistä opiskeluhuoltoa toteutetaan suunnitelmallisesti yhteistyössä oppilaiden ja opiskelijoiden, huoltajien ja koko kouluyhteisön kanssa.

Yhteisöllisellä työllä pyritään muun muassa edistämään vuorovaikutustaitoja ja mielen hyvinvointia, ehkäisemään kiusaamista ja väkivaltaa, tukemaan koulunkäyntiä ja oppimista, parantamaan oppimisympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä vahvistamaan oppilaiden ja opiskelijoiden sekä huoltajien osallisuutta. Opiskeluhuollon psykologin yhteisöllinen työ oppilaitoksessa on esimerkiksi hyvinvointia tukevien ryhmien, teemapäivien tai – viikkojen suunnittelemista ja järjestämistä sekä työskentelyä luokissa hyvinvoinnin edistämiseksi.

Yksilökohtainen työ

Opiskeluhuollon psykologi tarjoaa yksilökohtaista tukea oppilaille ja opiskelijoille ja osallistuu tarvittaessa yksittäisen oppilaan tai opiskelijan asian ympärille koottavaan monialaiseen asiantuntijaryhmään. Opiskeluhuollon psykologin työn tavoitteena on vahvistaa oppilaan tai opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Keskeistä työssä on mielen hyvinvoinnin, opinnoissa jaksamisen ja opintojen etenemisen sekä sosiaalisten ja psyykkisten valmiuksien tukeminen. Työ sisältää opiskelijoiden ja perheiden ohjausta, neuvontaa ja tukea sekä konsultointia verkostoissa.

Sivun sisältö
Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Ole yhteydessä oman oppilaitoksesi psykologiin puhelimitse, tekstiviestillä tai sähköpostilla. Ohjaus tai yhteydenotto palveluun voi tulla myös huoltajalta, oppilaitoksen henkilökunnalta tai muulta yhteistyötaholta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu esiopetuksessa, perusopetuksessa tai toisella asteella opiskeleville.

Yhteystiedot

puhelinasiointi

Opiskeluhuollon psykologit, Hamina

Haminan alueella työskentelevien opiskeluhuollon psykologien yhteystiedot. Psykologeilla ei ole erillistä puhelinaikaa. Jos et tavoita psykologia, voit jättää viestin, niin psykologi ottaa sinuun yhteyttä. Kaikissa Haminan alueen oppilaitoksissa ei tällä hetkellä ole omaa opiskeluhuollon psykologia.

Haminan lukio

+358 40 481 3426

Ekami, Haminan toimipiste

+358 40 154 3840

Palveluajat

Ma–pe 08:00–16:00
puhelinasiointi

Opiskeluhuollon psykologit, Kotka

Kotkan alueella työskentelevien opiskeluhuollon psykologien yhteystiedot. Psykologeilla ei ole erillistä puhelinaikaa. Jos et tavoita psykologia, voit jättää viestin, niin psykologi ottaa sinuun yhteyttä. Kaikissa Kotkan alueen oppilaitoksissa ei tällä hetkellä ole omaa opiskeluhuollon psykologia.

Haukkavuoren koulu ja esiopetus, Keskuskoulu

+358 40 188 4286

Ekamin Kotekon ja Malmingin kampukset

+358 40 809 4125

Haukkavuoren koulu, Karhuvuoren koulu, psykologiharjoittelija

+358 40 355 7236

Kotka Svenska Samskola lukiolaiset

+358 40 154 3840

Karhulan lukio, Kotkan lyseo, Kotkan aikuislukio, Ammattiopisto Spesia

+358 40 187 1474

Palveluajat

Ma–pe 08:00–16:00
puhelinasiointi

Opiskeluhuollon psykologit, Kouvola

Kouvolan alueella työskentelevien opiskeluhuollon psykologien yhteystiedot. Psykologeilla ei ole erillistä puhelinaikaa. Jos et tavoita psykologia, voit jättää viestin, niin psykologi ottaa sinuun yhteyttä. Kaikissa Kouvolan alueen oppilaitoksissa ei tällä hetkellä ole omaa opiskeluhuollon psykologia.

Kouvolan yhteislyseo (1. ja 2. vuoden opiskelijat), Kuusankosken lukio

+358 40 661 4069

Eskolanmäen koulu ja esiopetus, Voikkaan koulu, Tähteenkadun koulu

+358 40 357 8245

Mansikkamäen koulu, Utin koulu

+358 40 668 5114

Sarkolan koulu, Kaunisnurmen koulu

+358 40 489 9184

Kouvolan iltalukio, Kouvolan yhteislyseo (kevään 2025 abiturientit ja 4. vuoden opiskelijat), Valkealan opisto

+358 40 154 3840

Eduko (Turva, Tivi, Kotu, Raksa, Pinta, Puhtauski, Talo, TUVA, Sote, Lääke)

+358 40 162 8128

Eduko (Kasvu, Luonto, Maa, Puu, Matka, Liike, Hiuska, Taideteollisuus, Muoti, Kuva, Elintar, ProLab, Raca, Sähkö, Ajoneuvo, Auto, Logi, Leko), Kiipula

+358 40 195 2671

Urheilupuiston koulu, Vahteron koulu, Haanojan, Mielakan, Keskustan ja Jaakonpuiston päiväkotien esiopetus

+358 40 757 6235

Palveluajat

Ma–pe 08:00–16:00
puhelinasiointi

Opiskeluhuollon psykologit, Miehikkälä, Virolahti

Miehikkälän ja Virolahden alueilla työskentelevien opiskeluhuollon psykologien yhteystiedot. Psykologeilla ei ole erillistä puhelinaikaa. Jos et tavoita psykologia, voit jättää viestin, niin psykologi ottaa sinuun yhteyttä. Kaikissa Kouvolan alueen oppilaitoksissa ei tällä hetkellä ole omaa opiskeluhuollon psykologia.

Virolahden lukio, Harjun oppimiskeskus

+358 40 162 8128

Palveluajat

Ma–pe 08:00–16:00
palvelupaikka

Aittakorven koulu

Aittakorven koulurakennuksessa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • perusopetuksen luokat 1 - 5

Liikuntasali

  • pinta-ala: 500,5 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy
  • tulostaulu
  • väliverho
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön. Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille. Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulun yhteydessä sijaitsee Aittakorven lähiliikuntapaikka

  • tekonurmikenttä 60 m x 40 m (varattavissa vuoroja Timmi-tilavarausjärjestelmän kautta), jäädytetään talvisin
  • juoksusuora 60 m
  • pituushyppypaikka
  • koripallokenttä asfaltti 13 m x 20 m, 2+2 koria
  • lisäksi koulun pihalta löytyy palloseinä, koripallokori, kiipeily- ja tasapainoiluvälineitä ja leikkitelineitä
    Pimeään aikaan valaistus noin klo 21 asti.

Käyntitiedot

Vesantie 3
48400 Kotka

Esiopetuksen johtaja vs.Tiina Ylönen

+358 40 544 5037

Esiopetuksen apulaisjohtaja Mari Ahonen

+358 40 120 8706
palvelupaikka

Elimäen yhtenäiskoulu

Elimäen yhtenäiskoulussa toimii vuosiluokat 1-9. Koulussa on kolme alueellista pienryhmää.

Yhtenäiskoulu toimii kahdessa eri rakennuksessa:

  • vuosiluokat 1-6 alakoulun tiloissa
  • vuosiluokat 7-9 yläkoulun rakennuksessa.

Alakoulun kanssa samoissa tiloissa toimii esiopetus. Osa vuosiluokkien 7-9 opetuksesta järjestetään alakoulun tiloissa.

Erikoisluokka:

  • yrittäjyys

Käyntitiedot

Vanhamaantie 28a
47200 ElimÄki

Lisätietoja: Luokat 7-9

Käyntitiedot

Vanhamaantie 26
47200 ElimÄki

Lisätietoja: Luokat 1-6

Elimäen yhtenäiskoulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Eskolanmäen koulu

Eskolanmäen koulu on yhtenäiskoulu, jossa on opiskelijoita esiopetuksesta 9-luokalle.

Koulussamme toimii kolme pienryhmää pääkoululla sekä kaksi joustavan perusopetuksen pienryhmää (luokat 7-9).
Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Erikoisluokat:

  • Hitech
  • Ilmaisutaito.

Joustavan perusopetuksen ryhmät sijaitsevat Kouvolankylän koululla osoitteessa Aapiskuja 2, 45150 Kouvola.

Käyntitiedot

Tasankotie 8
45150 Kouvola
Eskolanmäen koulu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Haukkavuoren koulu

Kotkansaaren koulu toimii kahdessa eri toimipisteessä Kotkan ydinkeskustassa.

Haukkavuoren toimipisteessä toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus sekä
  • perusopetuksen oppilaat 5. luokkaan saakka. Kotkansaaren koulun Keskuskoulun toimipisteessä opiskelevat oppilaat luokka-asteilla 6 - 9.

Koulussa opiskelee myös

  • oppilaita pienryhmissä yksilöllisen opetuksen järjestämissuunnitelman mukaan koko Kotkan alueelta sekä
  • musiikkiluokat luokka-asteilla 3 - 9.

Koulussa järjestetään myös perusopetuksen iltapäivätoimintaa koulun omana toimintana.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 640 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo, sulkapallo
  • tulostaulu
  • väliverho
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
  • sali pois käytöstä ylioppilaskirjoitusten takia syyskuun ja maaliskuun
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulun piha

  • palloseinä
  • tasapainoilu- ja kiipeilyvälineitä
  • leikkitelineitä
  • lähiliikuntapaikka

Käyntitiedot

Opintie 2
48100 Kotka

Lisätietoja: Haukkavuoren toimipiste

Esiopetuksen johtaja Irene Sipari-Vilhunen

+358 40 075 0085

Esiopetuksen apulaisjohtaja Satu Kuparinen

+358 40 489 4910
palvelupaikka

Helilän koulu

Helilän koulussa toimivat luokat 6. - 9., pienryhmiä ja joustavan perusopetuksen ryhmä.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 541 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy
  • tulostaulu
  • avoin näyttämä
  • 2 väliverhoa
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulu piha

  • Koripallokenttä asfaltti, 2+2 koria
  • Palloseinä
  • Pingispöytä 2 kpl
  • Leikkitelineitä
  • Nurmikenttä, 2 maalia

Käyntitiedot

Suntionkatu 27
48600 Kotka
palvelupaikka

Hovinsaaren koulu

Hovinsaaren koulurakennuksessa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus sekä
  • yleisopetuksen, erityisopetuksen sekä valmistavan opetuksen vuosiluokat 1 - 5

Liikuntasali

  • pinta-ala: 140 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: lentopallo, koripallo
  • kokoluokittelu hinnastossa: pieni
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulun yhteydessä on Veikonpuiston lähiliikuntapaikka

  • tekonurmikenttä 44 m x 33 m
  • juoksurata ruiskutettu 55 m
  • kuulantyöntöpaikka
  • pituushyppypaikka
    Pimeään aikaan valaistus noin klo 21 asti.
    Koulun pihalla koripallokenttä (asfaltti), hiekkakenttä ja leikkitelineitä.

Käyntitiedot

Ruununmaankatu 2
48200 Kotka

Esiopetuksen johtaja Anu Korjus

+358 40 635 2640

Esiopetuksen apulaisjohtaja Jonna Haikka

+358 40 120 8710
palvelupaikka

Inkeroisten yhtenäiskoulu

Inkeroisten yhtenäiskoulussa on kolme toimipistettä:

  • Anjalan toimipiste, luokat 1-6
  • Tehtaanmäen toimipiste, luokat 1-6
  • Inkeroisten toimipiste, luokat 7-9.

Käyntitiedot

Yhteiskouluntie 8
46900 Inkeroinen

Lisätietoja: Inkeroisten toimipiste

Inkeroisten yhtenäiskoulun verkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Inkeroisten yhtenäiskoulu, Anjalan toimipiste

Inkeroisten yhtenäiskoulun Anjalan toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.
Toimipisteessä järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Kansakouluntie 6
46810 Ummeljoki
Inkeroisten yhtenäiskoulu, Anjalan toimipiste(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Inkeroisten yhtenäiskoulu, Tehtaanmäen toimipiste

Inkeroisten yhtenäiskoulun Tehtaanmäen toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.
Toimipisteessä järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Pihtojantie 8
46900 Inkeroinen
Inkeroisten yhtenäiskoulu, Tehtaanmäen toimipiste(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Jaalan koulu

Jaalan koulussa toimii vuosiluokat 1-6. Jaalan koulu on inklusiivinen koulu.

Koulurakennuksessa toimii myös Jaalan kirjasto.
Samassa pihapiirissä on Palloiluhalli. Pihalla on talvisin jääkiekkokaukalo. Hiihtoladut sekä lenkki-, suunnistus- ja luontoretkimaastot ovat läheisten Hokkarinharjun, Liikasenmäen ja Pyhäjärven Lintutornin alueella.

Käyntitiedot

Jaalantie 36
47710 Jaala
Jaalan koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Jokela-Niinistön alakoulu, Jokelan toimipiste

Jokela-Niinistön alakoulu toimii kahdessa toimipisteessä ja tarjoaa perusopetusta 1.-6. luokkien oppilaille.
Toimipisteessä järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Lukutie 1
45360 Valkeala

Lisätietoja: Jokelan toimipiste

Jokela-Niinistön alakoulun verkkosivut(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Jokela-Niinistön alakoulu, Niinistön toimipiste

Jokela-Niinistön alakoulu toimii kahdessa toimipisteessä ja tarjoaa perusopetusta 1.-6. luokkien oppilaille.
Toimipisteessä järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Hiostenmäentie 1
45360 Valkeala
Jokela-Niinistön alakoulu, Niinistön toimipiste(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Karhulan koulu ja lukio

Karhulan koulu

Koulussa toimivat peruskoulun vuosiluokat 7. - 9, erityisopetuksen pienryhmä ja joustavan perusopetuksen ryhmä, musiikkiluokkatoiminta sekä urheiluluokkatoiminta.

Karhulan lukio

Karhulan lukio tarjoaa nuorten lukiokoulutusta. Painopistealoina ovat matemaattis-teollinen linja, yrittäjyyslinja sekä urheilijakoulutus.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 364 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo
  • avoin näyttämö
  • parvikatsomo
  • sali pois käytöstä ylioppilaskirjoitusten takia syyskuun ja maaliskuun
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Käyntitiedot

Vesivallintie 16
48600 Kotka

Postiosoite

Vesivallintie 16
48600 Kotka
palvelupaikka

Karhun kampus

Alueella toimivat

  • Käpylän päiväkoti, joka tarjoaa koko- ja osa-aikaista varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille
  • Karhulan koulu
  • Karhulan lukio
  • Kotkan opisto, joka tarjoaa taiteen perusopetusta ja vapaan sivistystyön opintoja kaiken ikäisille.

Alueella sijaitsevat

  • Karhulan liikuntahalli
  • Karhulan kamppailukeskus, jossa toimii mm. Käpylän päiväkoti
  • Opintokeskus Karhu, jossa toimivat mm. Karhulan koulu, Karhulan lukio ja Kotkan opisto.

Karhulan liikuntahalli

  • Palloilusali
  • Oheisharjoitteluun soveltuva kuntosali
    Halli on päivisin koulujen käytössä. Iltaisin sitä käyttävät kotkalaiset urheiluseurat, kori- ja lentopalloilijat sekä kuntoliikkujat.
    Halli on varaajien itsenäisessä käytössä elektronisella avainkortilla.

Kamppailukeskus

  • Painimolskit
  • Tatamit 1 ja 2
  • Pukuhuone- ja suihkutilat

Käyntitiedot

Ratakatu 14
48600 Kotka

Lisätietoja: Opintokeskus Karhu

Päiväkodin johtaja Merja Meskus

+358 40 764 2671

Päiväkodin apulaisjohtaja Mia Husu

+358 40 612 4144

Liikuntahallin päivystysnumero

+358 40 064 8526
palvelupaikka

Karhuvuoren koulu

Karhuvuoren koulussa toimii yleisopetuksen vuosiluokat 6. - 9., sekä erityisopetuksen pienryhmiä. Samasta kiinteistöstä löytyy myös nuorisotila Welho sekä Karhuvuoren kirjasto.

Koulun piha

  • kaukalo
  • koripallokenttä, 2 koria
  • kiipeily- ja tasapainoiluvälineitä
  • leikkitelineitä

Käyntitiedot

Tarinatie 1
48350 Kotka

Postiosoite

Tarinatie 1
48350 Kotka
Karhuvuoren koulun peda.net-sivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Kaunisnurmen koulu

Kaunisnurmen koulussa toimii vuosiluokat 1-6.
Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Erikoisluokka: musiikki

Käyntitiedot

Pajaraitti 10
45100 Kouvola
Kaunisnurmen koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Keskuskoulu

Kotkansaaren koulu toimii kahdessa eri toimipisteessä Kotkan ydinkeskustassa. Haukkavuoren toimipisteessä opiskelevat oppilaat esiopetuksesta 5. luokkaan. Keskuskoulun toimipisteessä opiskelevat oppilaat luokka-asteilla 6-9.
Joustavan perusopetuksen ryhmiä koulussa toimii kaksi, joista toisesta käytetään nimitystä Koulupaja.
Koulussa opiskelee myös oppilaita pienryhmissä yksilöllisen opetuksen järjestämissuunnitelman mukaan koko Kotkan alueelta.
Koulussa toimivat myös musiikkiluokat luokka-asteilla 3-9.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 232 m2
  • lattiamateriaali: pulastic
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo
  • avoin näyttämö
  • väliverho
  • kokoluokittelu hinnastossa: pieni
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulun yhteydessä sijaitsee Keskuskoulun lähiliikuntapaikka

  • ulkokuntosali (viisi eri laitetta eri lihasryhmille, laitteissa käyttöohjeet, jotka ladattavissa puhelimeen QR-koodilukijalla, ikärajasuositus omaehtoiselle käytölle +14 vuotta)
  • tekonurmikenttä 20 m x 14 m (jalkapallo, sähly)
  • koripalloalue asfaltti
    Paikan päällä säädettävät valot.

Käyntitiedot

Keskuskatu 28
48100 Kotka
palvelupaikka

Keskustan koulu

Keskustan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.
Keskustan koulu toimii kahdessa rakennuksessa; Luokat 1-2 sijaitsevat Koulurinteen koulussa ja luokat 3-6 Keskustan koulun rakennuksessa.
Koulussa järjestetään aamu - ja iltapäivätoimintaa.

Erikoisluokka: musiikki.

Käyntitiedot

Mäenpääntie 23
45700 Kuusankoski

Käyntitiedot

Mäenpääntie 19
45700 Kuusankoski

Lisätietoja: Koulurinteen koulu

Keskustan koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Klamilan koulu

Klamilan koulu antaa perusopetusta vuosiluokkien 1-6 oppilaille. Koululla toimii myös iltapäiväkerho.
Klamilan koulu toimii nykyaikaisissa, vuonna 2014 valmistuneissa tiloissa Virolahdella, Klamilan kylässä. Samassa rakennuksessa toimii myös päiväkoti. Harrastajille on käytössä kuntosali ja liikuntasali.

Käyntitiedot

Häppiläntie 750
49860 Klamila

Postiosoite

Häppiläntie 750
49860 Klamila

Klamilan koulun koulunjohtaja

+358 40 765 7394
Klamilan koulu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Korian koulu

Korian koulussa toimivat vuosiluokat 1-6.

Koulu toimii kahdessa rakennuksessa:

  • Korian koululla toimivat luokat 1-6 ja kaksi erityisen tuen pienryhmää.
  • Napan lastentalossa on luokat 1c ja 2c.

Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Alakouluntie 16
45610 Koria

Lisätietoja: Korian koulu

Käyntitiedot

Napantie 13
45610 Koria
Korian koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Korkeakosken koulu

Korkeakosken koulussa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • perusopetuksen vuosiluokat 1 - 6 sekä
  • iltapäivätoiminta.

Koulun kanssa samassa pihapiirissä toimii myös Korkeakosken päiväkoti.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 271 m2
  • lattiamateriaali: muovi/synteettinen
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo, sulkapallo
  • väliverho
  • kokoluokittelu hinnastossa: pieni
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntapalveluiden yksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulun piha

  • tekonurmikenttä 34 m x 56 m (jalkapallo, pesäpallo), tekunurmikentälle varattavissa vuoroja Timmi-tilavarausjärjestelmän kautta
  • koripallokori (asfaltti)
  • street workout -teline
  • tasapainoilu- ja leikkitelineitä

Käyntitiedot

Veikkolantie 9
48720 Kotka

Postiosoite

Veikkolantie 9
48720 Kotka

Esiopetuksen johtaja Mari Raatikainen

+358 40 662 1088

Esiopetuksen apulaisjohtaja Anne Pekkola

+358 40 120 8705
palvelupaikka

Kouvolan yhteiskoulu

Kouvolan yhteiskoulussa toimii vuosiluokat 7-9.

Erikoisluokat

  • musiikki
  • matematiikka

Käyntitiedot

Salpausselänkatu 24
45100 Kouvola
Kouvolan yhteiskoulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Kyminkartanon koulu

Kyminkartanon koulurakennuksessa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • perusopetuksen vuosiluokat 1 - 5
  • koululaisten iltapäivätoiminta sekä
  • kerhoja.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 448 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo, salibandy, sulkapallo
  • tulostaulu
  • väliverho
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Lähiliikuntapaikka

  • tekonurmikenttä 30 m x 32 m
  • juoksusuora 40 m
  • pituushyppypaikka
  • hyppyruutuja
  • koulun pihalta löytyy lisäksi koripallokenttä (asfaltti), jossa 4 koria ja joka jäädytetään talvisin sekä leikkitelineitä

Käyntitiedot

Temppelikatu 18
48600 Kotka

Postiosoite

Temppelikatu 18
48600 Kotka

Esiopetuksen johtaja Mari Raatikainen

+358 40 662 1088

Esiopetuksen apulaisjohtaja Anne Pekkola

+358 40 120 8705
palvelupaikka

Kymintehtaan koulu

Kymintehtaan koulussa toimii vuosiluokat 1-9.
Koulu toimii kahdessa toimipisteessä:

  • Kymintehtaan toimipiste (luokat 1-9)
  • Pilkan toimipiste (luokat 1-6).

Kymintehtaan toimipisteen erikoisluokat:

  • Media ja ilmaisu.

Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Takaharjuntie 3
45720 Kuusankoski

Lisätietoja: Kymintehtaan toimipiste

Kymintehtaan koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Kymintehtaan koulu, Pilkan toimipiste

Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.
Toimipisteessä järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Pilkantie 12
45700 Kuusankoski
Kymintehtaan koulu, Pilkan toimipiste(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Käpylän koulu

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • peruskoulun vuosiluokat 1-6, jossa toteutetaan pienryhmäopetusta, painotettua musiikinopetusta eli musiikkiluokka-toimintaa sekä liikuntapainotteista opetusta 6. vuosiluokalla.
  • koulun järjestämä iltapäivätoiminnan ryhmä

Liikuntasali

  • 1072, 5 m2 (sali jaettavissa kolmeen lohkoon)
  • futsal/käsipallo, koripallo, lentopallo, salibandy, sulkapallo, kiipeilyseinä (boulder)
  • parvikatsomo
  • pikkusali
  • tulostaulu

Käyntitiedot

Ahlströmintie 77
48600 Kotka

Lisätietoja: Koulu sijaitsee Kotkan jäähallin vieressä

Postiosoite

Ahlströmintie 77
48600 Kotka

Esiopetuksen johtaja Niina Pousi

+358 40 160 3638

Esiopetuksen apulaisjohtaja Kaisa Lipo

+358 40 120 8308
palvelupaikka

Kääpälän koulu

Kääpälän koulussa annetaan opetusta 0. – 6. -luokkien oppilaille, esiopetus, 1.- 2. lk., 3.- 4. lk. ja 5.- 6. lk. perusopetusryhmissä.
Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Töröntie 2
46140 VekaranjÄrvi
Kääpälän koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Langinkosken koulu

Langinkosken koulurakennuksessa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • perusopetukseen valmistava opetus
  • perusopetuksen vuosiluokat 1 - 9.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 608 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo, sulkapallo, salibandy
  • tulostaulu
  • väliverho
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulun pihan yhteydestä löytyy lähiliikuntakaukalo, tekonurmi, koripallokenttä (asfaltti), street workout -teline ja leikkitelineitä

Käyntitiedot

Allintie 20
48220 Kotka

Esiopetuksen johtaja Anu Korjus

+358 40 635 2640

Esiopetuksen apulaisjohtaja Jonna Haikka

+358 40 120 8710
palvelupaikka

Mansikkamäen koulu

Mansikkamäen koulussa työskentelee noin 550 oppilasta luokilla 1-6, kaupungin autistiluokilla sekä valmistavassa luokassa.
Myös liikuntaluokat ovat osa koulumme kokonaisuutta.

Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Huovihongantie 3
45200 Kouvola
Mansikkamäen koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Mussalon koulu

Mussalon koulurakennuksessa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • yleisopetuksen vuosiluokat 1 - 5
  • erityisopetuksen pienryhmäopetus esiluokista 9. luokkaan
  • yleisopetuksen ja pienryhmien iltapäivätoiminnan ryhmät.

Koulun yhteydessä sijaitsee Mussalon lähiliikuntapaikka.

  • tekonurmikenttä 40 m x 60 m: jalkapallo, pesäpallo, jäädytetään talvisin, juoksusuora 60 m, pituushyppy (varattavissa vuoroja Timmi-tilavarausjärjestelmän kautta)
  • lähiliikuntakaukalo 15 m x 45 m
  • koripallokenttä asfaltti
  • kuulantyöntöpaikka x 2
    Pimeään aikaan valaistus noin klo 21 asti (mahdollisuus myös tuntikohtaisiin ohjelmointeihin).

Käyntitiedot

Rajakalliontie 10
48310 Kotka

Esiopetuksen johtaja Sari Kölli-Torvinen

+358 40 356 4919

Esiopetuksen apulaisjohtaja Riikka Nivell-Juntunen

+358 40 188 4130
palvelupaikka

Myllykosken yhtenäiskoulu

Myllykosken yhtenäiskoulussa on kaksi toimipistettä:

  • Saviniemen toimipisteessä 1.-6. vuosiluokat
  • Myllykosken toimipisteessä 7. – 9. vuosiluokat.

Myllykosken toimipisteessä on joustavan perusopetuksen luokkia.

Käyntitiedot

Länsiasemantie 1-3
46800 Myllykoski

Lisätietoja: Myllykosken toimipiste

Myllykosken yhtenäiskoulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Myllykosken yhtenäiskoulu, Saviniemen toimipiste

Myllykosken yhtenäiskoulun Saviniemen toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.
Toimipisteessä järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Kaarlontie 2
46800 Myllykoski
Myllykosken yhtenäiskoulu, Saviniemen toimipiste(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Naukion yhtenäiskoulu

Naukion yhtenäiskoulussa toimii vuosiluokat 1-9. Koulussa toimii myös joustavan perusopetuksen ryhmiä.

Erikoisluokat:

  • musiikki.

Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Uimahallintie 1
45700 Kuusankoski
Naukion yhtenäiskoulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Otsolan koulu

Otsolan koulurakennuksessa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • yleisopetuksen vuosiluokat 1 - 5
  • erityisopetuksen pienryhmiä (alkuopetus) sekä
  • Kotka-Kymin seurakunnan järjestämä iltapäivätoiminnan ryhmä.

Otsonkallion esiopetukselle on myönnetty Vihreä lippu -ympäristösertifikaatti pitkäjänteisestä, tuloksellisesta ja innostavasta toiminnasta kestävän tulevaisuuden puolesta.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 418,5 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • lattiaviivat: koripallo, lentopallo
  • väliverho
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Koulun piha

  • hiekkakenttä 60 m x 105 m (jäädytetään talvisin)
  • kuularinki
  • pituushyppypaikka x 2
  • kuntorata noin 1 km
  • koripallokenttä, asfaltti, kaksi koria
  • palloseinä ja leikkitelineitä

Käyntitiedot

Hiidenkirnuntie 2
48770 Kotka

Esiopetuksen johtaja Tiina Fyhr

+358 40 186 3022

Esiopetuksen apulaisjohtaja Sari Laitinen

+358 40 120 8708
palvelupaikka

Pihkoon koulu

Pihkoon koulurakennuksessa toimivat

  • viisivuotiaiden varhaiskasvatusryhmä
  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • perusopetuksen vuosiluokat 1 - 5
  • koululaisten iltapäivätoiminta.

Pihkoon lähiliikuntapaikka

  • tekonurmikenttä 41 m x 60 m (jäädytetään talvisin)
  • koripallokenttä asfaltti
  • juoksusuora ja pituushyppypaikka
    Pimeään aikaan valaistus noin klo 21 asti.
    Koulun pihalla lisäksi kiipeilytelineitä, rekkitankoja ja leikkitelineitä.

Käyntitiedot

Aartapolku 41
48410 Kotka

Esiopetuksen johtaja Inga Storgård

+358 40 167 7033

Esiopetuksen apulaisjohtaja Sara Pessala-Rokka

+358 40 120 8704
palvelupaikka

Ruonalan koulu

Ruonalan koulussa on yleisopetuksen 1 - 5 -luokat.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 304, 5 m2
  • lattiamateriaali: puu
  • kokoluokittelu hinnastossa: iso
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Ruonalan lähiliikuntapaikka

  • hiekkakenttä 65m x 103 m (jäädytetään talvisin)
  • lähiliikuntakaukalo tekonurmi 15 m x 30 m (jalkapallo, koripallo)
  • koripallokenttä ja kaksi koris
  • palloseinä ja leikkitelineitä
    Pimeään aikaan valaistus noin klo 21 asti.

Käyntitiedot

Karhuvuorentie 1
48300 Kotka

Esiopetuksen johtaja Tiina Jokiranta

+358 40 186 3019

Esiopetuksen apulaisjohtaja Minna Lanki

+358 40 120 8714
palvelupaikka

Sarkolan koulu

Sarkolan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.
Yleisopetuksen lisäksi koulussa toimii viisi pienryhmää sekä yksi valmistavan opetuksen ryhmä, lisäksi toimintaan kuuluu Kotikallion opetusryhmä Kotiharjussa.

Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Toukotie 31
45100 Kouvola

Lisätietoja: Sarkolan koulu

Käyntitiedot

Kotiharjuntie 18
45100 Kouvola

Lisätietoja: Kotikallion yksikkö

Sarkolan koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Sippolan koulu

Sippolan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.
Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Sippolantie 15
46710 Sippola
Sippolan koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Tavastilan koulu

Tavastilan koulurakennuksessa toimivat

  • esiopetus ja esiopetuspäivää täydentävä varhaiskasvatus
  • perusopetuksen vuosiluokat 1 - 6
  • koulun järjestämä iltapäivätoiminnan ryhmä.

Samassa pihapiirissä sijaitsee myös Tavastilan päiväkoti.

Liikuntasali

  • pinta-ala: 264 m2
  • lattiamateriaali: muovi/synteettinen
  • kokoluokittelu hinnastossa: pieni
    Varaukset on tehtävä kesäkaudeksi ja talvikaudeksi erikseen, ilmoitettuun ajankohtaan mennessä liikuntayksikköön.
    Koulusalien ottelu- ja viikonloppuvaraukset tehdään suoraan kouluille ja hakemukset tulee lähettää koulun rehtorille.
    Koulusalien laskutuksen hoitaa opetustoimi.

Käyntitiedot

Tavastilantie 227
49300 Tavastila

Esiopetuksen johtaja Inga Storgård

+358 40 167 7033

Esiopetuksen apulaisjohtaja Sara Pessala-Rokka

+358 40 120 8704
palvelupaikka

Tähteenkadun koulu

Tähteenkadun koulussa opiskelee 1.-9. -luokkien oppilaita. Koulu toimii kahdessa eri toimipisteessä. Pääkoulussa on opetusryhmiä 12 ja Sairaalanmäen opetusyksikössä neljä.

Käyntitiedot

Tähteentie 38
45700 Kuusankoski

Käyntitiedot

Sairaalankuja 6 C
45750 SairaalamÄki

Lisätietoja: Sairaalanmäen opetusyksikkö

Tähteenkadun koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Tähteenkadun koulu, Carean toimipiste

Carean toimipisteessä opiskelee esi-, 1.-9. -luokkien ja perusopetuksen lisäopetuksen erityisen tuen oppilaita. Opiskelu on pääasiassa toiminta-alueittain. Koulussa on 5 opetusryhmää.

Käyntitiedot

Kalliojärvenpolku 8
45740 Kuusankoski
Tähteenkadun koulu, Carean toimipiste(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Urheilupuiston koulu

Urheilupuiston koulussa annetaan opetusta vuosiluokilla 7-9. Yleisopetuksen luokkien lisäksi koulussa toimii kolme erityisopetuksen pienryhmää, joustavan perusopetuksen ryhmä sekä kullakin luokka-asteella kaksi liikuntaluokkaa.

Käyntitiedot

Palomäenkatu 29
45100 Kouvola
Urheilupuiston koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Utin koulu

Utin koulu toimii kahdessa toimipisteessä:

  • Utin toimipisteessä toimii vuosiluokat 1-6.

Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Opintie 1
45410 Utti
Utin koulun verkkosivu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Vahteron koulu

Vahteron koulussa toimii vuosiluokat 1-6.

Käyntitiedot

Voimakatu 1
45150 Kouvola
Vahteron koulu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Valkealan yhtenäiskoulu

Koulussa annetaan opetusta vuosiluokilla 1. -9. Koulussa toimii yleisopetuksen ryhmien lisäksi neljä alueellista pienryhmää ja yksi joustavan perusopetuksen ryhmä (JOPO).

Koulu sijaitsee Valkealan kirkonkylällä. Kouvolan keskustaan on matkaa noin 12 kilometriä.

Käyntitiedot

Lukionkaari 8
45370 Valkeala
Valkealan yhtenäiskoulu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Viialan koulu

Viialan koulu toimii esiopetus sekä vuosiluokat 1-6.
Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Opinpolku 5
46800 Myllykoski
Viialan koulu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Virojoen koulu

Virojoen alakoulu sijaitsee Virolahden kunnan keskustaajamassa Virojoella. Virojoelta on matkaa EU:n itäisimmälle rajanylityspaikalle Vaalimaalle n. 8 km ja länteen Haminaan n. 30 km.
Virojoen koulu antaa opetusta vuosiluokkien 1-6 oppilaille.
Koulun tavoitteena on kasvattaa oppilaista sosiaalisia ja omatoimisia yksilöitä. Opetus kannustaa oppilaita hyviin tapoihin sekä tukee oppilaan vahvan itsetunnon muodostumista. Opetuksessa huomioidaan myös kansainvälistymisen haasteet ja rikkaus, jolloin pyritään kasvattamaan oppilaita suvaitsevaisuuteen. Lisäksi koulun tavoitteena on antaa vahvat perustiedot ja – taidot sekä tukea yksilöllistä erilaisuutta ja luovuutta.

Käyntitiedot

Rantatie 9
49900 Virolahti

Postiosoite

Rantatie 9
49900 Virolahti

Virojoen koulun koulunjohtaja

+358 40 199 2178
Virojoen koulu(siirryt toiseen palveluun)
palvelupaikka

Voikkaan koulu

Voikkaan koulussa toimii vuosiluokat 1-6.
Koulussa järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa.

Käyntitiedot

Minikuja 10
45910 Voikkaa
Voikkaan koulu(siirryt toiseen palveluun)